Saalasti palkittiin raivaajahengestä Kultaisella kuokalla

Saalasti Oy ja Saalastin hallituksen puheenjohtaja ja yrityksen päävalmentaja Timo Saalasti palkittiin yritysmaailman kasvun esteiden raivaajien Kultainen kuokka -palkinnolla 17.11. Kasvuryhmän Kaski-tapahtumassa. Tämä oli meille mieluinen yllätys!

Meille palkinnon toi rohkea, kasvua hakeva, työhyvinvointikierteisiin ja itseohjautuvuuteen perustuva toimintamalli, joka erottuu edukseen keskimääräisestä valmistavan teollisuuden käytännöstä. Etenkin se, että viemme kasvuryhmän synnyttämät ajatukset suoraan johtoryhmän pöydälle ja toiminnanohjaukseen ja toisinpäin. Myös ahkera paneutuminen Kasvuryhmän vertaistoimintaan ja Kasvuryhmän auttamiseksi tehty työ lukeutuvat niin Timo kuin firma Saalastin ansioihin.

Kasvuryhmä on kasvuhaluisten keskisuurten yritysten yhteisö, jossa yrittäjät, pääomistajat, toimitusjohtajat ja hallitusten puheenjohtajat sparraavat toisiaan kohti kasvua. Kasvuryhmän tarkoituksena on luoda Suomeen merkittävä ja aktiivisesti toisiaan tukeva joukko globaalisti menestyviä yrityksiä, jotka jakavat intohimon kasvaa, kehittyä ja muuttaa maailmaa.

Kultainen kuokka symbolisoi suomalaisen yritysmaailman rohkeiden uudistajien raivaajahenkeä. Me olemme on raivanneet tietä paitsi kasvulle myös oman toimialamme uusille ratkaisuille jo vuosikymmenten ajan. Saalastin käytännön raivaajahengen saavutuksia ovat maailman ensimmäiset ja suurimmat biomassaprosessorit (silppuavat puuta ja metsätähdettä voimalaitospolttoaineeksi) sekä ainutlaatuiset, jo 1980-luvulta alkaen markkinoita mullistaneet kuorijätettä tehokkaasti biopolttoaineeksi kuivaavat kuoripuristimet.

Päätöksen palkinnon saajasta osallistuu myös edellinen Kultaisen kuokan haltija. Saalastille kiertopalkinnon myönsi Bilot Consultingin toimitusjohtaja Mika Tanner.

Kuten tunnettua Sarculum Oblige eli Kuokkuus Velvoittaa eli. Kuokan saaneina teemme entistä enemmän ollaksemme sen arvoisia. Olisikohan tämä ollut Mika Tannerin ja Kasvuryhmän tavoite? Hyvää johtamista!

Lisää Timon ajatuksia Saalastin valmentamisesta ja Kasvuryhmästä Youtube-videolla sekä Talouselämän artikkelissa:

Youtube: https://youtu.be/0Wt8rTptaAE
Talouselämä: http://www.talouselama.fi/lehti/perheyhtio-siirsi-vallan-tyontekijoille-ja-teki-torkean-lupauksen-6061286